Miten voi olla, etta on matkannut puolitoista kuukautta eika ole sattunut juuri mitaan saatoa/sattumuksia/huijauksia/tms matkaamiseen kuuluvaa ja lahes pakollista pimeaa puolta, no ystavat hyvat ei se olekkaan mahdollista. Viimeinen vuorokausi todisti, etta puolentoista kuukauden ajan kasautunut epaonni voi kaikki kaatua yhdelle vuorokaudelle!
Perjantainahan lahdimme yobussilla Dalatista Ho Chi Mihniin eli tuttuun Saigoniin, josta oli tarkoitus ottaa parin tunnin paikallisbussi My Thoon ja siita lautallaBen Trehe, Mekongin deltalle... No, miten kavi.. Olimme perilla odottettua aiemmin aamu neljalta, joten otimme kulkuneuvon bussiasemalta tutummille mestoille, jossa oli viela juhlahumu paalla, baarit auki lankkareille ja paikalliset aamupaloillaan katuravintoloissa. Istahdimme kadun varteen muutamalle lasilliselle ja seurasimme kadun menoa, rottia, torakoita, lankkareita ja muuta alhaista menoa:) Ajattelimme ensin ottaa bussiliput jostain ensimmaiseksi aukeavasta toimistosta, mutta emme jaksaneet odottaa inhimillisia aukemisaikoja, joten soimme tuhdin aamiaisen ja hyppasimme kulkuneuvoon ja kohti bussiasemaa, josta LPn mukaan bussien MyThon piti lahtea. Ja bussiin paasimmekin vallan helposti, bussi nro 80 joka maksoi kolmelta hammentavasti alle euron. Otimme hyvan asennon ja juuri kun uni tuli silmaan niin lipunmyyja ilmoitti, etta nyt ulos ja uuteen bussiin. Jahaa, no olikin liian hyvaa ollakseen totta tuo hinta, joten mega kiireessa ulos liikkuvasta bussista ja ihmettelemaan miksi hitossa Sanna lahti rinkka selassa juoksemaan bussin peraan ja miksi Sami hyppasi mopon kyytiin ja lahti samaisen bussin peraan. Sannan kasilaukku kameroineen, lompakkoineen, passeineen ja kaikkineen oli teitty jaany sinne bussiin nro 80! Joonaksen kanssa jaatiin jannaamaaan miten kay ja hyvin siina sitten onneksi kavikin. Sanna oli saanut toisella bussilla sen bussin nro 80 kiinni ja laukun turvaan. Kiitos paikalliset, jotka salama oli auttamassa ja jahtaamassa bussia bussilla ja mopolla meidan kanssa! No, mutta siina hassakassa Samia alettiin hihasta repia, etta tuolta tulee nyt 70km tuntivauhdilla bussi My Thoon ja yhta akkia meita jo revittiin ja tyonnettiin liikkuvaan bussiin. Ja taas selvittiin ja oikeaan bussiinkin, mutta siina hasassa taju vietnamin dongin eli rahan arvosta paasi lipsahtamaan kaikkien neljan mielesta ja maksoimme tajuamattamme bussilipuista Samia riivanneelle miehelle 80.000 eli alle 4 euron sijaan 800.000 dongia (laskekaa itse menetys) ja silla hetkella kun jollain meista leikkasi alli oli tama rahastaja-seta jo hypannyt pois kyydista. Han koitti ensin pyytaa meilta viela ihan oikean summan, mutta meilla meni puurot ja vellit sekaisin ja tilaisuus teki varkaan, idiootteja me.
No pienessa kiukussa ja v*tutuksessa sitten matkasimme pari tuntia My Thoon vain tajutaksemme ettemme oikeastaan edes halua olla siella. Tarkoitus oli ottaa laivakyyti Mekongia ylos Kambodzaan, mutta meille selvisi etta matka kestaisi kaksi tai kolme paivaa, joka ei sitten kuitenkaan ollut suunnitelmissa... Kahdeksan tunnin laivamatka olisi mahdollinen Chao Docista, kaupungista jonne ei My Thosta paase, vaan meidan tulisi matkata takaisin Saigoniin tai vaihtoehtoisesti matkata joku aika tien viereen josta ehka saisi express minibussin napattua. Ajattelimme jo kaikesta sattuneesta huvittuneena, jotta no mikas siina pistetaan sitten koko paiva sossiksi ja matkustetaan takaisin Saigoniin ja otetaan kuuden tunnin bussi Chao Dociin ja niin me matkustimme toiset kaksi tuntia takaisin ja otimme minibussin kohti Saigonia. Matka sujui hyvin, hikisesti ja vasyneesti tosin seuraavat kaksi tuntia. Sanna ja mina leikitettiin paikallista super sopoa poikaa. Pojan hatun alta paljastui hammentava naky, korvissa pojalla oli kuulokkeet, joita lahti piuhat anturoihin, jotka oli kiinni pojan paassa. Sami se tiesi taas, mista on kyse. Eli poika on kuuro, mutta hanelle on jollain keinolla jota en muista kasvatettu kuulohermosto, jonka takia kuulokkeet ja anturat ja piuhat. Poika ei osannut muodostaa sanoja, mutta nauru ja kikautus lammitti sydanta:) Nooh, mitas sitten ei tama nyt nain helppoa voi olla. Kaksi tuntia matkattuamme herasin hyvanuskoisesti siihen, etta pysahdyimme ruoka- ja pissitauolle. Vessassakaynnin ja napostelun ja odottelun jalkeen, meille valkesi etta kaikki ei olekkaan hyvin, vaan autossa on nyt joku vika. Pojat tyonsi muitten mukana bussin kayntiin pari kertaa, mutta kone sanoin niks ja naks ja poks ja se siita sitten. Muut paikalliset kanssamatkustajamme alkoivat tovin paasta hyppia ohi meneviin muihin busseihin (jotka oli ihan taynna kaikki, etta onneksi ei koitettu ottaa itse alunperin vauhdissa kyytia Chao Dociin) ja huomasimme parin tunni jalkeen olevamme ainoat jaljella olevat meidan hajonneesta bussista bussikuskin lisaksi. No kuski oli etsinyt engalantia puhuvan naisen joka tuli selittamaa, etta yhdeksalta tulee toinen auto, jolla paastaan perille, etta tama on rikki ja kovasti anteeksi. Ei tassa voinut kuin nauraa. Istuttiin sitten ravintolassa ja ulkona kymmeneen asti eli yhteensa viisi ja puoli tuntia ennen kuin paasimme bussifirman yovuorolla jatkamaan matkaa ja lopulta kuuden tunnin bussimatkasta tuli 12 tunnin matka. Aika vasyja oltiin, kun kukaan ei ollut tunnin patkaa pitempaan nukkunut yli vuorokauteen. Nyt ollaan sitten taalla Chao Docissa ja aamulla lahdetaan kohti Phom Phenia ja Kambodzan seikkailuja jokilaivalla.
P.S. Taalla on sika paljon erittain arsyttavia karpasen ja makaraisen sukulaisia, jotka tunkeutuu joka paikkaan ja joihin hyttyskarkoitin ei auta! Jejee!
